AJA – Asukkaat käyttämässä ja arvioimassa huipputeknologiaa – hankkeessa on tarkoituksena parantaa Suurpellon alueen palveluita ja luoda Suurpellon alueelle toimintamalli käyttäjätiedon keräämistä varten, josta hyötyvät asukkaat, yritykset ja kaupunki alueen palveluiden paranemisena.
Hanke oli mukana Suurpellossa vietettävässä Espoo päivässä 31.8.2013 toteuttamassa asukaskyselyn, jolla selvitettiin asukkaille mieluisimpia osallistumismenetelmiä. Lisäksi tiedusteltiin alueen palvelujen kehittämis- tai parantamistarvetta sekä kerättiin palveluiden kehittämisideoita. Lähemmässä tarkastelussa olivat alueen kaksi palvelua imujätejärjestelmä ja palvelueteiset.
Tapahtuman yhteydessä tuli esille, että asukkailla oli hyvin vähän tietoa palveluteisistä ja osa ei tiennyt niiden olemassa olosta alueella. Parannusehdotuksena palvelueteisten palveluille ehdotettiin palveluiden ajankohtaisempaa seurantajärjestelmää, jonka avulla tietäisi tarkasti milloin palvelu toimitetaan palvelueteiseen.
Alueella käytössä oleva imujätejärjestelmä koettiin asukkaiden mielestä hyväksi palveluksi, jos se vain toimisi kunnolla. Liian pienten syöttöaukkojen tilalle toivottiin suurempia ja ovien jäätyminen talvella pitäisi estää. Asukkaat kokivat, että sekajäteputki tukkeutuu viikoittain ja roskat kerääntyvät kadulle, joka kasvattaa rakenteilla olevan alueen rottaongelmaa. Osa jätejärjestelmän putkista on ollut myös pois käytöstä pitkiä aikoja huoltojen takia.
Suurpellon alueella on käytössä oma pussikoko jätteenkeräysjärjestelmää varten, mutta vanhasta tottumuksesta ihmiset keräävät jätteet keittiössä suurempiin pusseihin mitä jätejärjestelmän syöttöaukkoon mahtuu. Jätteenkeräysjärjestelmää suunniteltaessa olisi pitänytkin ottaa käyttäjien tottumukset paremmin huomioon. Keittiöiden keräysastioiden suunnittelu uusiin rakennettaviin taloihin pitäisikin miettiä jätteenkeräysjärjestelmään soveltuvaksi tai miettiä voidaanko jäte kerätä suoraan asuntokohtaisesti tai keräysjärjestelmään tehdä muutoksia. Myös jätteenkeräysjärjestelmän ohjeiden käyttäjille tulisi olla selkeitä. Asukkaat toivoivat myös Lillhemtin päähän imujätejärjestelmää Henttaalaisille.
Asukkaat kokivat Lukutorilla olevien muiden jätteiden keräyspisteen hyödyllisenä, mutta ovat huomanneet, että näidenkin syöttöaukot ovat menneet tukkoon, koska niihin on työnnetty liian isoja tavaroita. Asukkaat ehdottivatkin, että isommille tavaroille, jotka eivät mahdu sekajätteen joukkoon imujätejärjestelmään tai keräyspisteen laatikoihin tulisi tehdä talokohtainen piste tai oma erillinen paikka Lukutorille, johon ylisuuret tavarat voisi viedä.
Käyttäjäkyselyn perusteella muita parannettavia palveluja alueella ovat kaupan palvelut, johon onkin tulossa parannusta väliaikaisen konttikaupan myötä. Asukkaat toivoivat alueelle myös ravintolapalveluja kuten pizzeriaa, koirapuistoa, lisää tapahtumia ja aktiviteetteja lapsille ja nuorille kuten skeitti tai pyörärataa, järjestettyä puistoliikuntaa kesäisin, liikkumis- ja bussiyhteyksien parantamista Henttaan ja Espoon keskuksen suuntaan. Myös koulu ja lastenhoitopalveluihin toivottiin parannusta. Asukkaat ehdottivat lastenpuistotätiä tai iltahoitopaikkaa, jonne esimerkiksi iltatyötä tekevä voisi jättää lapsen hoitoon. Huoltoyhtiöiden tulisi kiinnittää asukkaiden mielestä enemmän huomiota piha ja katualueiden hoitamiseen. Myös parempaa alueen tapahtumien markkinointia toivottiin.
Suhtautuminen kyselyyn oli erittäin myönteistä ja useat Suurpellon ja Henttaan asukkaat kertoivat olevansa iloisia saadessaan osallistua alueensa kehittämiseen ja pitivät sitä tärkeänä. Käyttäjäkyselyyn on tähän mennessä vastannut 87 henkeä nuorista alle 17 vuotiaista osallistujista eläkeläisiin. Tällä hetkellä parhaina käyttäjätiedon keräämisen menetelminä Suurpeltolaiset kokevat käyttäjäkyselyt 47 %, työpajat 35 % ja itsedokumentoinnin 16 %. Suurin osa vastaajista halusi jättää yhteystietonsa lisätietoja ja osallistumista varten.
Lisätietoja: projektipäällikkö Ville Mensio, ville.mensio(at)uudenmaanliitto.fi, www.ajasuurpelto.wordpress.com